Matorannassa keskusteltiin jo tulevasta hiihtotalvesta
Annu
Humalajoki ampumahiihdon nuorten MM-ryhmään
Hiihtäjien kesän avaus ja samalla mennen kauden päättäjäisiä vietettiin Matorannassa toissa maanantaina takatulen ääressä. Hiihtäjille oli tullut lieviä sattumuksia liikunnan karkeloissa. Saara Patamalla ja Anne Hyytiäisellä oli nilkka paketissa ja kyynärsauvat apuna. Anne Messalalla oli kolmioliina, kun oli räpylän päälle kompastunut. Hiihtojaoston pj. Liisa Penttinen päättelikin puheessaan, että kauden avaus on konkreettisesti alkanut ja lenkillä käyty ahkerasti. Penttinen kertasi talven tapahtumia, joka ei ollut kultamitalien kilahtelua, mitä kuultiin vuosi sitten. Puheessaan Penttinen toi jo esille tulevan kauden, mikä on haasteellinen. Nuorten SM-hiihtoihin ei ole aikaa kuin reilut kahdeksan kuukautta.
Nuorten SM-hiihtojen järjestelytoimikunnan pj. Kari Ristanen kertoi, että niistä ei tehdä tarkoituksella maailman tai Suomen parhaita hiihtokisoja.
- Teemme hyvät kisat etenkin hiihtäjiä ajatellen, Kari sanoi.
Viime kaudella naisveteraanimme kunnostautuivat. Eija Ristanen (N40) otti kultaa ja hopeaa ja lisäksi Anne-sisko (N35) pronssia. Viestissä tuli SM-hopeaa, missä Annen ja Eijan lisäksi hiihti Arja Niskakangas. Minna Niskakangas oli nuorista menestynein hiihtäjä SM-hiihdoissa ollen kuudes. Minna pokkasi Kari Ristasen lahjoittaman Karhuntaljan vuodeksi harteilleen. Minna oli myös yksi neljästä nuoresta keskisuomalaisesta hiihtäjästä, jonka Alpo Peltola palkitsi stipendillä Keski-Suomen hiihdon kevätparlamentissa 13.5. Jyväskylässä. Peltola palkitsi myös kannonkoskelaisen Susanna Mäkisen.
Tyttöjen 18-vuotiaiden viestissä tuli hieno neljäs tila Kontiolahden kultajoukkueella Minna, Annu Humalajoki ja Salla-Maria Sandelin. Hopeakin oli ulottuvilla vielä kilometri ennen maalia.
Pullistuksen hiihdon ”isä” Ahti Nurmisto palkitsi vuoden 1999 juhlastipendistään hiihtävät Vertasen lapset Topin, Ollin ja Sannan sekä Riina Kuusimäen. Eija ja Kari Ristasen lahjoittamat karpaasipytyt saivat vuodeksi haltuunsa Saara Patama ja Sami Lähdemäki. Saara palkittiin myös iloisuudesta ja huomaavaisuudesta kilpasiskojaan kohtaan kilpareissuilla. Vuoden tulokas oli Aku ”Nakke” Moilanen ja latujen kohauttaja Anne Hyytiäinen. Ahkerin hiihtokoululainen oli Hanna Hyytiäinen, joka oli mukana innokkaasti myös sulan maan aikaan Eijan yhteisharjoituksissa. Vuoden valmentajaksi valittiin Veikko Humalajoki, joka on suorittanut II-tason hiihtovalmentajatutkinnon ja nyt lisäksi ampumahiihdon I-tason tutkinnon. Humalajoki valmentaa tytärtään Annua ja Saara Patamaa.
Ampumahiihto on tehnyt uuden tulemisen siiten Seija Hännisen (o.s. Hyytiäinen) päivien. Annu Humalajoki saavutti kaksi SM-mitalia ampumajuoksusta ja kaksi ampumahiihdosta. Talven menestyminen oikeutti valintaan viime viikolla ampumahiihtoliiton nuorten MM-ryhmään 2004-2005. Annu jatkaa edelleen SHL:n maastohiihdon aluevalmennusryhmässä Minnan ja Salla-Marian kanssa. Ryhmään nousi nyt myös Anne Messala.
Myös seuran virallisista väreistä käytiin kiivasta keskustelua Matorannassa. Pullistuksen johtokunta päätti tämän vuoden alussa, että ne ovat musta, punaisen ja valkoinen. Värejä velvoitetaan käyttämään jatkossa Pullistuksen kilpa- ja lämmittelyasuissa, niin suunnistajat, juoksijat kuin palloilijatkin.
Naisveteraanimme olivat myös ilonaihe viime talvena. Paloheinässä tuli
SM-hopeaa joukkueella Eija Ristanen (vas.), Anne Hyytiäinen ja Arja Niskakangas